03 Se seuraa mua 200715

Liikettä, lepoa, ruokaa ja vähän rokkiakin, niistä on hyvä viikonloppu tehty. Vietimme nappiviikonlopun Kannonkosken Piispalassa. Sattui niin hyvin, että koko perhe pääsi lähtemään Rekon kiekkoleirille mukaan, joten tästä kehkeytyi meidän perheen lyhyt, mutta liikunnallinen kesälomareissu. Kaikki pääsivät puuhastelemaan intonsa mukaan jalkkista, uintia, suunnistusta, temppuilua, melontaa, sählyä, lenkkeilyä, kiipeilyä... Ja hyvää kotiruokaa. Sitä oli usein ja riittävästi.

Naapurikunnassa Saarijärvellä oli Kirmot käynnissä, joten eka ilta vierähtikin siellä. Posket nauramisesta kipeenä kuuntelin Ismo Leikolan juttuja ja laulua, minkä jälkeen Ile Kallio Big Rock Band sai vielä vähän polvetkin notkumaan. Ja kappas, kukapa muukaan mun kanssa sinne rokkaamaan lähti, kuin Kata :)

Että se siitä lomasta, kun on pt naapurissa! Piiska viuhui Piispalassakin. Kahdesti käytiin salilla ja hikeä tuli vuodatettua kiitettävästi. Lauantaina väännettiin ihan kaksin rinta-hartia-osastoa. Oli hyvä fiilis, kun Kata teki samoja juttuja mun kanssa ja oli se rintaprässi vikalla kierroksella jo vähän tiukka sillekin. Tai sitten se huijasi, mutta samapa se, tuntui kivalta.

Pyhä aamuna suunnattiin kirkonmenojen ja kiekkotreenien sijaan kiertoharjoittelemaan. Saatiin pari kaveria mukaan ja kolme varttia mm. punnerrettiin, askelkyykättiin ja taas hikoiltin. Kun muut sai lopettaa, kuului toiselta puolelta salia ”Ja Laura viis toistoo vielä!” Välillä multa karkasi hiljaisia kirosanoja huulten välistä... Jo meidän ekasta yhteisestä treenistä tajusin, että jos kovaan ääneen manaa, tulee vielä enemmän hommia. Kannattaa siis pitää suu kiinni ja tehdä vaan kiltisti töitä. On siinä niinkin riittävästi rautaa käännettäväksi, nostettavaksi, kannettavaksi, puskettavaksi, kyykättäväksi, vedettäväksi, pideltäväksi...

Ja vaikka Kata naapurissa on täällä kotonakin, kyllä siltä tarvittaessa armoa saa. Ettei se sentään liikaa piiskaa ja käskytä. On se viisas nainen. Nytkin hienosti Kata kuunteli kerrontaani superjumisesta takareidestä ja jalat jätettiin rauhaan. Eka jalkatreeni viikko sitten pisti sellaisen jumin jalkoihin, että kävin hoidattamassa niitä Hyvinvointipisteessä. ”Aloitit sitten kunnolla”, tokaisi Moona. Onnea on asiantuntevat naiset, jotka tietävät mitä tekevät. On aloitettu kunnolla, nyt jatketaan. 

Täyden kympin tyttö, Laura