16 Musiikin voima 141115

Musiikki parantaa, tätä käsitystä tukee tämä mielenkiintoinen artikkelikin. Meillä on viime päivät soinut tiiviisti Vain elämää-televisiosarjan biisit. Niiden sävelten voimin olen toipunut, liikuskellut ja liikuttunut, nukkunut päikkäreitäkin. Mikään ei tällä hetkellä osu ja uppoa niin hyvin kuin Anssi Kelan Ikävä. Jostain syystä nyt on sen kappaleen vuoro pureutua ihoni alle. Mikä kappale koskettaa sinua juuri nyt?

Musiikin voima on ihmeellinen, sen muistijälki painuu syvään. Olen vienyt oppilaita joitakin kertoja tervehdyskäynneille koulumme läheisiin vanhainkoteihin. Laulamme vanhoja suomalaisia lauluja ja niinkin on käynyt, että yhtäkkiä vuosikausia vaiti ollut, muistoihinsa vaipunut vanhus tapailee laulua lasten mukana ja kyyneleet valuvat. Kaikilta.

Itselläni on vahvoja musiikkimuistoja lapsuudesta, luulen, että kaikilla on. 95-vuotias mummini lauleskelee edelleen koululauluja 30-luvulta! Minun kasarilapsuuteni adventtitraditioihin kuului kivuta lapsikuorolaisena Jämsänkosken kirkon urkuparvelle laulamaan kauneimpia joululauluja. Kun mieskuoro aloitti Oi Kaanaanmaan, nousivat pikkutytön ihokarvat pystyyn ja kyyneleet silmiin. Siihen lauluun oli ihana liittyä korkealta ja kovaa.

Minulla tulee musiikista herkästi itku. Koen sen puhdistavana ja parantavana. Joskus musiikki-itkuni on hieman vaivaannuttavaa, kuten Popedan keikalla Kellot lyö-biisistä pillittäminen. Sitä en osaa selittää itsellenikään :) Ja hankaloittaahan se joka kevät Suvivirrenkin soittamista, kun ei kyyneliltään nuotteja näe.

… Kello on luvattoman paljon, sitä ne päiväunet teettää. Nyt on aika ottaa sateen ja marrasmyrskyn nuotista kiinni ja nähdä kauniisti sanoitettuja unia. Aamulla saattaa olla tämän tytön elämässä ihan uudet laulut, katsotaan, tai oikeammin kuunnellaan, mikä kappale sitten kolahtaa. Kunhan ei Mambaa tulisi :)

- Laura

Ps. Jakoon vielä muutama treeniraita. Joissakin biiseissä vaan on sitä jotain: Pyörätunneille on pakko joka kesä laittaa PMMP:n Kesäkaverit. Kahvakuula heilahtaa keveämmin, kun luureissa soi AC/DC:n säkkipillit. Lenkki kestää huomaamatta vähän pidempään Don't stop me now:n tahtiin... Mitkä on sun voimabiisit?  




Sari J.

Kesän tapahtumien jälkeen en moneen viikkoon kuunnellut musiikkia niin. että olisin kuullut mitä siinä sanotaan. Sittemmin olen Kaija K:n seurassa viihtynyt, mielestäni hän omaa muutamia oikeinkin hyviä biisejä. Se mikä nyt koskettaa ja on koskettanut jo jonkin aikaa on ehdottomasti \\\"Jos sua ei ois
ollut\\\". Tuntuu hyvältä ja toisaalta niin pahalta, kuin itseään kiduttaisi. Mutta takuuvarmasti koskettaa.

 

VASTAUS:
Voi Sari! Varmasti koskettaa. Kaija Koolla on vahvaa ja kaunista lyriikkaa. Musiikin kautta voi antaa kaikenlaisten tunteiden kuulua ja näkyä, tulla ulos. Voimia! - Laura