26 Ekopaasto 080316

Olen monena keväänä paastonnut jollain tapaa. Viime vuosina olen tehnyt sen ekopaastoten. Pääsiäinen ja sitä edeltävä paasto, mihin ekoilunikin on löyhästi kytkettynä, on tänä vuonna varhain ja siksi ekopaaston aloitus meni lähes ohi. En ehtinyt juuri miettiä paastokohteitani, mutta äkkiäkös ne kohteet löytyivät. Tällaisessa yltäkylläisessä elämässä on paljon paastoamisen varaa.

7 viikkoa, 7 lupausta. 

Näin kuului tämän vuoden Ekopaasto-ohjeistus

Tämän vuoden lupaukseni:

  1. Vähennän autoilua entisestään. Pitkästi toistatuhatta kilometriä koetan saada työmatkaa poljettua ennen Suvivirttä. Onnistuu, jos vain pysyn terveenä.

  2. Lisään kasviksia … paitsi omalle lautaselle, myös koko perheelle. Tähän hauskuutta tuo uudet Fazerin juuresleivät ja Arlan Luonto+ jogurtit. Molemmissa on mm. punajuurta. Koko perhe tykkää! Keksin myös pistää ruukkusalaatit lasimaljaan pöydälle. Saatavilla olevat kasvikset tekevät niiden käytöstä helppoa.

  3.  Hankin biojäteastian, alan kierrättää muovia. Kauppareissulla kiikutan S-marketin pihaan muoviroskat. Muovia tulee ihan älyttömästi, eikä sen kierrättäminen ole suuri vaiva. Saimme viime viikolla aikaiseksi perustaa kimppajäteastian lähinaapureiden kanssa. Odottelemme astiaamme vielä lähes kuukauden, mutta se on laitettu alulle! Kohta ei sekajätettä tässä taloudessa juuri kerry. 

  4. Vähennän kaikkea negatiivista. Tämä on vaikein. Kuinka helppoa onkaan ajatella kielteisesti, torjua ja vähätellä. Ja kuinka vaikeaa on puhua kauniisti, uskaltaa, rohkaistua, hyväksyä. Kohtelen lähimmäisiäni paremmin kuin itseäni, tässä on valtavasti kehityttävää. 

  5. Kierrätän epäsopivat vaatteet. Siivosin vaatekaappini. Vein 5 kassillista vaatteita UFF:n laatikkoon ja tein ylähyllystä "mietintähyllyn". Sinne sulloin vaatteet, joita en käytä, mutta joista en ole vielä valmis luopumaan. Hyllyllä lojuu läjäpäin jumppavaatteita, olisiko hyvä ajatus järjestää urheiluvaatekirppis?! Minun epäsopiva voisi olla jollekin toiselle passeli. Laskin myös mekkoni, niitä on 46. 46!!! Päätin, että tänä vuonna en osta yhtään mekkoa. ... Paitsi yhden, kun siskoni menee naimisiin. Ja toisen, punaisen, synttäreilleni, koska se vanha on huono... Ääääääääääh!

  6. Pidän vegepäivän/viikko. Uusi kokeilu. Onhan niitä ollut huomaamatta tässä matkan varrella jo useita, mutta nyt koetan tätä tietoisesti. Miksi? Kunhan haluan. 

  7. Ostan enemmän kotimaista, mutta vain tarpeeseen. Olen vähentänyt ostostelua viimeaikoina. Minulla on kohde, mihin säästän rahaa, siitä myöhemmin. Mutta tänään meille saapui uusi kotimainen tarvehankintamme, sänky. Sitä pääsen pian kokeilemaan, puhtaiden lakanoiden väliin, nukkumaan orastavaa kurkkukipua pois.


Oletko sinä paastonnut? Perinteisesti, tai jotenkin muuten? Vielä ehdit halutessasi mukaan tähänkin, reilu 2 viikkoa pääsiäiseen. Mistä voisit luopua, mitä vähentää, mitä lisätä?

Valoa kohti, tällä viikolla valoa tulee päiviin lisää 40 minuuttia. Ihanaa!  

- täyden kympin tyttö